Kriitikko katsoo sängyssä vuoroin lyhytvideoita ja taide-elokuvaa. Kriitikon hiukset ovat makaamisesta huopuneet. Makuuhaavan sijaan kriitikolla on huopuneet hiukset.

Kriitikon mielestä italialainen taide-elokuva olisi kiinnostava viitekohta kritiikissä. Taide-elokuva olisi tarpeeksi tunnettu, mutta silti kiinnostava ja ajankohtainen rinnastus näyttelylle. Tässä kohtaa elokuvaa näyttelijät syövät ulostetta päivällispöydässä. Pöydät on aseteltu hevosenkengän muotoon, ne on peitetty valkoisilla liinoilla.

Kriitikko ei ole oikeastaan vielä nähnyt näyttelyä, josta hän kirjoittaa. Hän on nähnyt kuvia siitä. Kriitikko ei ole käynyt hetkeen näyttelyissä. Huolellisen dokumentaation ja levityksen ansiosta kriitikko voi kokea näyttelyt sängystä käsin. Hän näkee kaiken tarpeellisen internetistä, näyttelyn kaikki teokset on tallennettu useasta kuvakulmasta, joten hän voi sanoa nähneensä sen.

Kriitikko viivyttelee tekstin lähettämistä päätoimittajalle. Kriitikko saa kirjoittaa mistä tahtoo, päätoimittaja on luvannut, mikä itsessään estää kriitikkoa aloittamasta, tarttumasta toimeen.

Kriitikolla on lukulasit.

Kriitikolla on sibeliusrypyt.

Kriitikko kantaa pienkustantamon kangaskassia. Kankaaseen on painettu kuva, jossa hahmo pitelee omaa päätään. Kriitikko tuntee kuvittajan, tavallaan. Heillä on tapana tervehtiä toisiaan, mutta ei koskaan jäädä vaihtamaan kuulumisia.

Kriitikko on vanha ikäisekseen. Jokainen kriitikko on varhaiskypsä ja ottanut kiinnostuksen kohteensa aina vaivaannuttavan tosissaan. Kriitikko kokee ylemmyyttä, tai ainakin syvää tyytyväisyyttä, jos hän kuvittelee pääsevänsä käsiksi johonkin kiinnostavaan ensimmäisenä.

Kriitikko haluaa akkreditoitua symposiumiin, mutta on unohtanut maksaa arvostelijain liiton vuosittaisen jäsenmaksun. Kortissa on edellisvuoden tarra, vapaaehtoistyöntekijä huomauttaa. On kuitenkin jo syyskuu. Kriitikko yrittää puhua itsensä sisään, mutta hänet käännytetään ovelta. Hän ei tiedä, miten olisi todistanut olevansa oikea freelance-kriitikko. Eikö se näy päällepäin?

Tultuaan torjutuksi kriitikko poikkeaa pieneen galleriaan lähistöllä. Hän tietää että näyttelyä valvoo itse taiteilija. Kriitikko tunnistaa taiteilijan, he ovat tilassa kaksin. Kriitikko vilkaisee kelloa. Hän haluaa viettää kohteliaan verran aikaa näyttelyssä vaikka se on pieni, käytännössä yhdellä silmäyksellä nähty.

Kriitikko katsoo huolellisesti teoksia. Ne eivät liikuta häntä. Ne eivät herätä hänessä mitään. Teokset ovat pintaa, ne eivät avaudu hänelle. Kriitikko vilkuilee monistetta, josko löytäisi siitä vihjeitä teosten ratkaisemiseksi. Hän huomaa hengittävänsä kovaäänisesti. Kriitikko katselee aikansa. Kymmenen minuutin jälkeen hänellä on lupa poistua, se on kohteliasta ja poistuessaan hän kiittää. Kiitos.

Kriitikko taittelee monisteen laukkuunsa. Hän tietää, ettei tule lukemaan sitä myöhemmin. Kun kriitikko kääntää selkänsä gallerialle, näyttely katoaa hänen mielestään.

FINISSAGE järjestetään entisessä varastotilassa. Taittopöydällä on huoneenlämpöisiä pienpanimo-oluita. Ihmiset tungeksivat huoneissa. He kävelevät varomattomasti seinien viertä. Lattialle on siroteltu mullasta kuvio, josta puolet on jo kadonnut. Kriitikko ottaa huolimattomasti kuvia esineistä muistaakseen ne paremmin. Joku sormeilee suurikokoisen maalauksen kehystä. Teoksen alla seinää vasten nojaa sellofaaniin käärittynä leikkokukkia, kuin kyseessä olisi muistopaikka.

Kriitikko kirjoittaa näyttelystä, niin hän on kertonut kaikille, ja se on totta, vaikka tosiasiallinen syy olla täällä on se, että niin ovat kaikki muutkin. Kritiikki on jo kirjoitettu. Kriitikko ei voi tehdä siihen enää muutoksia vaikka tulisi toisiin ajatuksiin. Kukaan ei olisi valmis niin ankaraan kritiikkiin, mihin kriitikko kykenisi, hän ajattelee. Tässä yhteisössä kaikki ovat toisiaan kohtaan sillä tavalla hienotunteisia, että he ymmärtävät ilmaista kritiikkinsä epäsuorasti, pyöristetysti.

Kriitikko huomaa kuraattorin edessään, selin häneen. He eivät varsinaisesti tunne toisiaan, mutta kriitikko tunnistaa hänet. Kuraattorilla on juopon kasvot. Hän puristaa seuralaisensa takapuolta.

Akateemisen tyylin mukaileminen, raskaat sitaatit ja vertauskuvat ovat osa retoriikkaa, jossa hämmentämällä lukijaa kriitikko koettaa peitellä sitä, ettei hänellä oikeastaan ole mitään sanottavaa teoksesta. Kriitikko ei välitä siitä.

Kriitikon tuttava haluaa keskustella hänen kanssaan nykytaiteilijasta, jota kriitikko ei tunne. Kriitikko ei ole koskaan kuullutkaan nykytaiteilijasta, jonka tuttava saa kuulostamaan nimekkäältä ja ajankohtaiselta, sellaiselta josta kaikki puhuvat. Tuttava viittaa ilmiselvästi nykytaiteen kentällä keskeiseen ja arvostettuun nykytaiteilijaan. Kriitikko ei torju tuttavaa suoraan vaan pyrkii välttämään tuttavan kysymyksen, mitä mieltä sinä olet, kysymällä itse lisäkysymyksiä. Kriitikko ei suostu myöntämään omaa sivistymättömyyttään, sitä ettei ole lukenut. Hän nyökyttelee ja esittää tuntevansa viittauksen.

Kukaan ei lue tätä, kriitikko ajattelee ja painelee kirjaimia väkivaltaisesti. Kriitikko haluaisi olla vähän ilkeä, mutta hänestä ei ole siihen. Kerta toisensa jälkeen hän riisuu hampaansa. Kaikki ei ole hyvää, miksi hän olisi sen suhteen epärehellinen.

Kriitikolla on kaksi tuntia aikaa. Kriitikko on luvannut kirjoittaa näyttelystä verkkojulkaisuun. Lehteä tehdään apurahalla ja vapaaehtoistyöllä vuoden tai kaksi kerrallaan, julkaisutoiminta on sille ehdollista. Kriitikon palkkio on tämän säännöstelyn alaista. Kriitikko tekee toista työtä. Kriitikko kirjoittaa työajalla. Kriitikko oikeastaan maksaa itse kirjoittaakseen kritiikkejä.

Kriitikko on saanut kulttuurilehden kirjoituskurssilla palautetta siitä, kuinka hänellä on tapana kuvailla teoksia negaation kautta, nimeämällä ominaisuuksia, joita teoksilla ei ole. Myös se on rajaamista, paahtoleivän reunojen leikkaamista, kriitikko ajattelee.

näyttelyssä on hyviä ja huonoja teoksia.

näyttelyn kuraattori on poikkeuksellisen epämiellyttävä ihminen.

ette voi uskoa, millainen hän on henkilökohtaisessa elämässään.

kriitikko kirjoittaa, huvittuu kirjoittamastaan ja pyyhkii sen pois.

Kriitikko kopioi muistiinpanonsa satunnaisessa järjestyksessä yhteen ja lähettää ne pdf-tiedostona päätoimittajalle. Sent from iPhone.

Joku tervehtii kriitikkoa tuttavallisesti. Kriitikko ei saa palautettua mieleensä, missä he ovat tavanneet. Tuttava esittelee kriitikon kriitikolle. Vaikka he ovat nähneet toisensa seminaareissa, avajaisissa ja ensi-illoissa, kriitikko ei oikeastaan muista, missä ensimmäisen kerran. Kriitikko tuo ilmi, että hän ja kriitikko ovat esittäytyneet aiemmin. Se tuo keskusteluun aina erikoisen tuttavallisen sävyn.

Kriitikko kertoo kriitikolle, että hän on kirjoittanut näyttelystä kritiikin. Kritiikki julkaistaan suuressa lehdessä pian, oikeastaan se on enemmän essee kuin kritiikki. Kriitikko ei kirjoittaisi kyseisestä näyttelystä, jos häntä ei olisi pyydetty, jos hänelle ei olisi tarjottu näin avokätistä tilaisuutta. Näin meidän kesken, suurin osa näkemästäni taiteesta on mitäänsanomatonta, tai sellaista että olisi voinut jättää tekemättä, tiedät kyllä mitä tarkoitan, kriitikko sanoo, tai jotain sen suuntaista. Kriitikko on nähnyt niin paljon, että hän on kyllästynyt näkemäänsä. Kriitikko odottaa ylittävää kokemusta. Kriitikko kiertää näyttelyjä, hän kiertää maailmaa löytääkseen sellaisen teoksen, joka todella koskettaisi häntä. Kriitikon kyynel osoittaa taideteoksen erityisyyttä, kriitikko sanoo ja kohentaa saparoitaan. Ehkä se olisi liian henkilökohtaista jaettavaksi.

Kriitikko ei ehdi mainita kriitikolle, että sattumalta myös hän on luvannut kirjoittaa näyttelystä, mutta hänen on ollut vaikea löytää sopivaa aikaa käydä katsomassa se, se on hänen tekosyynsä, ja siksi hän on vasta nyt täällä kun on ikään kuin viimeinen mahdollisuus. Kriitikko keskeytetään. Hänet varastetaan toiseen seurueeseen. Hän pahoittelee. Kriitikko ja tuttava katsovat yhdessä kriitikon nielevää joukkoa. Hän on taiteen puolella, tuttava sanoo.

Kun kritiikki julkaistaan, kriitikko lukee sen ensimmäisenä. Kriitikkoa hävettää oman kritiikkinsä keskinkertaisuus. Hän ei ole ymmärtänyt nostaa juuri näitä keskeisimpiä näkökulmia ja viittauksia omaan tekstiinsä. Kriitikko olisi voinut tehdä tekstistään ansiokkaamman, ilman että olisi vaikuttanut siltä, että hän jäljittelee kollegansa kritiikkiä.

Kilpaileva teksti on sillä tavalla tunnustuksellinen, että se saa kriitikon kiusaantumaan lukiessaan sitä. Kriitikko samastuu kriitikkoon. Kaiketi kriitikko on kateellinen siitä, että kriitikko on julkaissut jotain henkilökohtaista. Kriitikkoa tullaan kiittämään kokeellisesta mutta lähestyttävästä, ennen kaikkea välittömästä tavastaan kirjoittaa taiteesta. Hänet nostetaan sukupolvensa ääneksi, siinä missä kriitikko on sovinnainen ja myötäilevä, jopa konservatiivinen.

Kriitikko hakee: kriitikon kyynel

se ei tuota tulosta ja siksi kriitikko kääntää hakusanat englanniksi. Käännöksestä putoaa välimerkki ja tuloksissa kyynelehtimisen sijaan kriitikot repivät kappaleiksi milloin mitäkin. Vaikuttaa siltä, että hakusi saattaa olla tynkä. Se voi viitata negatiiviseen kirja-, elokuva- tai levyarvioon tai teoksen nimeen.

Louna Haapavaara