Saara Simonen – Memorybox

Asbestos Art Space 18.–21.2.2026

Saara Simosen näyttelyssä lumi ei saastu pakoputkien kaasuista ja vedenpinnat helisevät. Teokset ovat kuuraisia lasipintoja, joiden läpi katsoessa värit sekoittuvat reunoiltaan. Kehysten polymeerisavikuopissa on salaisia viestejä. Omenankara-arkkuun laitetaan ajan ulkopuolelle jääviä asioita. 

Helmikuun kitisevä tuuli seuraa minua, kun laskeudun portaita alas taidetila Asbestokseen. Jätän sulavia jälkiä laatikon (box) mallisen gallerian lattialle. Simosen pienikokoisia töitä on aseteltu ympäriinsä, niitä on kulmissa ja nurkissa. Yksi roikkuu kevyesti katon putkista, vaikka sen kehykset näyttävät betonilta. Tässä on resepti lapsuuden kevääseen: peilimaailma, sinisimpukat ja tähdenlento. Kuraa, joka muuttuu katupölyn kiehkuraksi. Lumen alta paljastuva pihalelu. Unihiekkaa.

Memorybox kertoo muistamisesta. Häivähdyksenomaisuudesta, jatkuvasta kiertymisestä ja alati muuttumisesta. Siitä, kuinka joskus esineisiin tarttuu vahingossa muistojen hämäryyttä, ja silloin  niistä tulee muistamisen välineitä. Muistot ovat ajatusten luita.¹ 

Unohtaminen on kadotusta. Siksi muistamisen arvoisia asioita pitää laittaa ylös: päiväkirjoihin, listoihin, resepteihin ja onnittelukortteihin. Kaikilla näyttelyn teoksista on onteloiset hopeakehykset. Ne ovat osteoporoottisia – huokoisia. Jo unohtumassa ja haihtumassa. Pahaenteinen, hidas siirtymä ajasta ikuisuuteen alkaa reunoilta. 

Simosen maalaukset muuttuvat veistoksiksi kasvamalla irti kankaistaan. Teosten pinnat tuntee kämmenillä katsoessa. Niitä haluaisi pidellä tai maistaa, samaan tapaan kuin kauniita sileitä kiviä. Osa lattianrajan teoksista on nostettu betonijalustoille. Simosen työskentelyssä näkyy hellyys tekemiseen, se on kuin suurpiirteistä pitsinkudontaa. Yhden maalauksen kehyksiin on upotettu nastoja, ne raapivat sormia ja silmää. Muisto tekee kipeää.

Simonen säilöö teoksiinsa paikkoja, jotka ovat muuttuneet ekokriisin seurauksena. Muistojälkiä niille, joille maisemat ja rannat tulevat olemaan erilaisia. Ilmaan nousee niittyjen läpi tuuli. Nurkkaan sijoitetun, näyttelyn suurimman maalauksen sininen tila on kumma ja vääntynyt. Se on ihmeellinen portti sateensuojaan. Memorybox (I–IV) nimisiä teoksia on näyttelyssä yhteensä neljä. Ne ovat laatikonmuotoisia, kutsuvat laittamaan asioita sisäänsä turvaan. Memorybox IV kannessa on kaksi omenanpuolikasta. Olen varma, että sinne on laitettu lapsuuden pitkäveteisiä, hitaan juovikkaita hetkiä. Iltapäivien kelluvaa oloa. Kumpupilvikuvioita, kiiltomatoja.

Simosen teokset toimivat muistojen tavoin. Ne ovat samaan aikaan häilyvän näynomaisia ja kirkkaan materiaalisia – pisaroita pilvettömästä taivaasta.

Siiri Sainio