Millainen on merkitystään ja muotoaan esikuvallisimmin toteuttava säilö?


Onko se iäksi kiinnivalettu tyhjiö vai keskellä käytävää lepäävä kori, josta poimia ja jonne laskea ohikulkiessaan?


Onko sinne vapaa pääsy, ovatko toiset kädet odotetumpia kuin muut, kenties kutsumattomat? 


Mistä etsivä sen löytää?




Tuhon reunalta katsoen kuvittelin eräänlaisen säilön, säiliön.




Seuraavat otteet ovat runoteoksestani Säiliö, joka ilmestyi Bokehin kustantamana vuoden 2025 keväällä 200 kappaleen numeroituna editiona. Tekeillä on toinen editio.




Käy sisään.
















Silkkaa saapumista tyynni, tämä lähtemätön paikka.


















Pohjalle on ripoteltu murskaa ja maasta maistaa: on aloitettava raunioina.





















Avonaisina on silmät säiliöity. Ei kulu kauaa, kun huomataan sulkemisenkin osoittautuvan tarpeelliseksi.







Etsiihän kukin täällä hellää 

jos sitten itsestään.





















Kosteamielisiä sitoumuksia vaieta muistin aueralueista.






Mikä on se elin, joka todistaa tätä paikkaa? Jo todettua: täältä ei löydä utopiaa.






















Jäädä tänne, tähän lähtemättömään paikkaan, lähteiden riivinverkkoon.









Alba Ala-Pietilä