Liina Aalto-Setälän moniaistillinen, saunassa koettava teos Hikoilevat korvat, lahoavat lauteet (2024) tarkastelee saunomiseen liittyviä perinteitä ja uskomuksia. Se kuvaa saunaa hoivan, syntymien ja siirtymien paikkana, jonka on uskottu olevan lähimpänä tuonpuoleista. Keramiikkaa, kasvivärjättyä tekstiiliä ja kirjontaa, sekä puuta, ääntä, kosteutta ja lämpöä yhdistelevä teoskokonaisuus oli osa Hämeenlinnassa ensimmäistä kertaa järjestettyä Taidevaltakunta-biennaalia (14.6.–8.9.2024) ja sijaitsi hämeenlinnalaisen ravintolan saunatiloissa Vanajaveden rannalla. 

Tämä artikkeli on syntynyt kahden teoksen kokeneen kirjoittajan välisistä löylykeskusteluista ja pohdinnoista saunasta paikkana mutta myös saunan paikan paikasta. Kirjoittajat saunoivat ja uivat yhdessä kolmessa maisemiltaan vauhdilla muuttuvassa julkisessa saunassa syys-lokakuun aikana palaten Aalto-Setälän teoksen teemoihin, ruumiillisiin kokemuksiin, muistoihin sekä ajatusprosesseihin. 

“Olet saapunut kahden maailman väliselle rajatilalle: epätilaan, joka    samanaikaisesti on ja ei ole. Lahoavilla lauteilla lepäämme menneen ja tulevan välissä. Saunassa seuranasi ovat meitä ennen eläneet, sekä he, jotka jälkeemme tulevat.”

𓂃𓂃𓂃𓂃

Saunan hämärä lämpö on ennen muinoin ollut merkittävä syntymisen, siirtymisen ja maailmasta poistumisen paikka, jossa on myös puhuteltu haltijoita, parannettu sairaita, nostatettu lempeä sekä piilouduttu pahalta. Hikoilu- ja kylpemiskulttuuri on ollut osa kokonaisvaltaisia sosiokosmisia arvoja ja maailmankatsomusta, jossa ekologista tasapainoa ylläpidettiin ja maailmanjärjestystä uusittiin yhteisöllisten rituaalien ja sukupolvien välillä tapahtuvan lahjankierron kautta. Pohjolassa sauna on ollut elintärkeä ja monella tapaa kunnioitettu lämmönlähde, mutta myös toisilla mantereilla esimerkiksi hikoilumajat, banjat, hammamit ja furot ovat olleet vahvasti osa vuodenkiertoa sekä siihen kiinnittyneitä juhlia ja rituaaleja hyvän elämän ja sovun takaamiseksi.¹

Joulu- ja juhannussaunat ovat yhä usealle merkityksellisiä, mutta kekrisauna on aikoinaan ollut yksi vuoden merkittävimmistä. Satokauden päättyessä vainajien henkien uskottiin olevan liikkeellä, jolloin myös heille lämmitettiin sauna ja tarjottiin juhlapöydän antimia.² Aalto-Setälä on kutsunut saunomaan biennaalivieraita, aiemmin eläneitä sekä myöhemmin tulevia. Teoksessa lauteille, kiukaalle ja hirsiseinille on kavunnut myös aluskasvillisuuden myyttisiä eliöitä; varhaisia saunatonttuja ja saunan haltijoita: sammakoita, käärmeitä, matoja ja etanoita. 

Installaatiossa kiukaan yllä lauteilta nähden on kaksi ikkunaa. Ne ovat kuin silmät, joista katsotaan risukkoon ja kohti rantaa, josta veteen meneminen on kuitenkin kielletty. Näkymä ja veden kaipuu jaetaan muiden saunojien kanssa. Hypervisuaalisessa, katsevaltaisessa ja ekstraktivismin täyttämässä ajassa maisema mielletään usein kulissiksi ihmisen toiminnalle; esitykseksi, joka passiivisesti ympäröi meitä ja jota voidaan ja on syytä muokata, järjestää tai hyödyntää. Saunomisen painopiste on painottuneesti yksilöllisessä nautinnossa ja atomisessa elämäntavassa.

Aalto-Setälän saunan eteiseen asettama tervetulotoivotus painottaa kuuntelemista ja muiden kuin näköaistin kautta tapahtuvaa liittymistä. Juho Hoikan teokseen suunnittelema äänimaisema ja teoksessa syntyvät äänet ympäröivät kuulijansa, ja aistima on kokonaisvaltainen. Kuunteleminen on toiminnan kuulemista, mihin usein liittyy jonkinlainen rytmi. Kiukaan kiville on laskettu astia, joka on kiertynyt kotiloksi ja kotilon kahva korvaksi. Vesi höyrystyy hitaasti huoneilmaan. Tunnistan samoja kuvioita ruumiini anatomiassa ja ympäröivässä luonnossa. Ruston uurteet mukailevat kotilon kiertyvää muotoa. Merenpohjassa, sisäkorvan simpukassa aalto tai taajuus kääntyy ääneksi.

Tahdosta riippumaton muisti, varsinkin yhdessä kuulo- ja hajuaistin kanssa, kuljettaa mielen sisäisiin paikkoihin ja muistoihin spontaanisti ja yhtäkkisesti.³ Menneisyyden ja tulevaisuuden sekä ruumiin ja mielen välinen vastakkainasettelu purkautuu, kun moniaistisuuden kautta herkistyy ottamaan vastaan ääniä, kosketusta ja aistimaan myös mielensisäisiä asioita, suorittaen samalla omaan ruumiiseen liittyvää toimintaa. Ruumis on muoto olennon läsnäololle maailmassa, kun taas maisema on muoto maailman läsnäololle.⁴ 

Löyly valuu suupielistä alas keuhkoihin ja palaa toisena kaasuna hetkellisesti jaetun pienoisilmakehän kerroksiin, kouriintuntuvasta ruumiinsisäisyydestä vuotaa hikeä tai joskus itkua ulos, ihon mikrobeja vaihdetaan tiiviisti vierustovereiden kanssa, lämpö saavuttaa syväkudoksia. Aalto-Setälä kirjoittaa saunaan istutetun äänimaiseman olevan käänteinen loitsu, joka kohdistuu ihmiseen.⁵ Enemmän-kuin-inhimillinen mutta ihmisen kaltoinkohtelema luonto kuvataan toimijaksi ja teoksen kokija puolestaan toiminnan kohteeksi. 

𓂃𓂃𓂃𓂃

Sompasaunalle Verkkosaaren rantaan kulkee raitiovaunu numero 13, joka halkoo keskeneräisenä pidettyä maisemaa jättimäisen rakennusurakan lomassa. Jättäydyn pysäkillä, jonka vieressä on vielä paljasta ja suuri aukko: soramonttu, jonka pohjalla makaa suurensuuri, laskevasta auringosta tulenlieskan väriseksi värjäytynyt lätäkkö. Soran alta pilkistää asvalttia; siellä on suojatie, joka ei merkitse enää lähes mitään, mutta kertoo ajan tahdista paljon. Tie saunalle on hiekkainen joutomaantie, jonka varrella on kanaverkkoaitoja ja siellä täällä siemenestä varttuneita ohutrunkoisia koivuja, jotka ovat saaneet itää paikoilleen omaehtoisesti, sekä asuntoautoja merinäköalalla syrjäisellä parkkipaikalla. Täällä saunojia vastaanottavat Luonnontieteellisen museon parvekkeella ennen kahvitelleet kirahvit lahoavine puuruumiineen.

Joutomaan rantaan on rakennettu kolme saunaa. Alue on osin vanhaa täyttömaata, jossa on ollut aikoinaan teollisuus- ja satamatoimintaa. Sompasaunaa ylläpidetään vapaaehtoisvoimin. Se on avoinna vuoden ympäri vuorokaudenajasta riippumatta, ja saunojilleen maksuton. 

Kulttuuriperintö on tekemistä, joka muodostuu vuorovaikuttamisesta: muistamisesta, kommunikoinnista, tiedon siirtämisestä, identiteetin ilmaisemisesta ja vahvistamisesta, sekä sosiaalisista ja kulttuurista arvoista, rakenteista ja merkityksistä. Tekeminen on puolestaan ruumiillista: siinä tunteet, muistaminen ja muu kognitio kiinnittyvät toisiinsa. Kulttuuriperintö ei suuntaa vain historiaan ja perittyyn, vaan myös tulevaan, sen tahdonsuuntiin ja/tai suunnattomuuteen⁶. Sompasauna on kiistatta pidetty. Jonotamme puheenpulputuksessa löylyihin, asetumme lauteille kyljikkäin vierustoverien kanssa. Täällä saunomisessa ei välttämättä ole kyse peseytymisestä useimmiten hahmotetussa mielessä, vaan kanssaolosta, ajanvietosta ja yhteisöllisistä puhteista. Pihalle katokseen on tuotu piano, joku soittaa sitä ilkosillaan, joku hakkaa halkoja, toiset sulkevat yhden saunoista hetkeksi, jotta se voidaan huuhdella.

Pahoin saastuneen Itämeren vesi on likaista, se jättää uimarin iholle omituisen hajun. Portaat vievät veteen ja sieltä takaisin. Uimapaikka on tuttu, mutta tunnustelen jokaisella askelmalla silti ensin, oliko edellinen jalansija viimeinen. Pintavesi on vielä lämmintä, voi uida muutaman kierroksen. Vesi sekoittuu jokaisella vedolla syvempään kylmään. Näkymä avautuu saunojen edustalta Vanhankaupunginselälle. 

“Jos maisema on siihen kuuluvien piirteiden järjestys, tekemisen maisema järjestyy siihen kuuluvista toimista.”⁷ Tällöin ajasta tulee tekemisen mittayksikkö; tekemisen maiseman ajallisuus kietoo yhteen sosiaalisen ulottuvuuden, kokemuksen sekä ruumiillisuuden. Sompasaunan maisema on vahvasti myös tekemisen maisema, jossa ajallisuus on erilaisten rytmien punosta. Liikettä on niin kauan kuin ihmiset siinä toimivat, synnyttäen sekä henkilökohtaisia muistoja ja kokemuksia että kollektiivisia identiteettejä. Saunan tuntu ja luonne rakentuu, kun se liittyy ja liitetään muualla oleviin paikkoihin: miten se on suhteessa kaupunkiin, vuodenaikaan, ihmisruumiseen, saunassa ja sen ulkopuolella luotuun ilmapiiriin…

Muistoja syntyy ja niitä kumpuaa kehomielen varastoista ja piiloista aistien kautta. Yhdellä Hikoilevat korvat, lahoavat lauteet –saunavuorolla eräs saunojista esittää, että aluksi on yhdessä päätettävä, millainen toimijuus saunassa nyt yhdessä otetaan ja kuinka siellä ollaan: ollaanko teosta koettaessa yhdessä hiljaa vai saako ajatuksiaan tuoda esille. Saunojat päätyvät jakamaan omia muistojaan ja kertomuksiaan esimerkiksi tontuista, teoksen luomista tunnuista ja omituisen arasta kokemuksesta taideteoksen kanssa ja sen sisällä olemisesta. Pohditaan, – kuten taiteen esittämispaikkojen kohdalla ja teosten lähellä yleisemminkin – kuinka olla ja toimia niinkin tutussa ja turvalliseksi mielletyssä ympäristössä kuin sauna silloin, kun sauna(ssa) onkin taideteos? Miten olla, mihin voi koskea, millaista toimijuutta on luvallista osoittaa?

𓂃𓂃𓂃𓂃

Kulttuurisaunalle kulkiessa taivas on melko lailla harmaa, meri lainehtii harmaana, harmaita ovat myös Merihaan betonibrutalistiset kerrostalot, joista yhden reunamilla huolestuttavan lämpimän syyskuun viimeisinä päivinä kukkii vieraslajiksi luokiteltu kurtturuusu. Huomaan kaukaa, kuinka Tuija pujottelee työmaa-aitojen välistä saunalle minua edeltä. Poimin yhden orastavan kukinnon, jota nuuhkin syvään loppumatkan ajan työmaapölyjen sijaan ja ojennan sen Lounalle saunan pukutilassa.

Aalto-Setälän installaation esineistössä on paljon symboliikkaa, mutta en osaa lukea niitä. Tulkintani on hataraa, ounastelen. Koitin painaa mieleeni sanat, mitä laudeliinoihin oli kirjailtu, mutta en enää muista. – – Niissä pohdittiin ainakin kirjanpainajan jättämiä viestejä, sitä, ovatko ne suruviestejä, kun kaarnakuoriaisen runkoon tekemä kuviointi tarkoittaa kuusen kuolemaa. Kirjanpainajat ovat muuttuneen ilmaston ja lämmeineiden kesien myötä levittäytyneet yhä pohjoisemmaksi. Ihmisen rinnalla myös ne kirjoittavat toiseksi totuttuja maisemia, esimerkiksi kansallismaisemana pidettyä näkymää Kolin huipuilta, mutta vain ne saavat tuholaisleiman. 

Maisema on jotakin prosessuaalista, joka elää, jossa eletään ja jota eletään vuorovaikutuksissa. Sitä on mahdollista tarkastella myös kokemuksen ja liittymisen kautta, tai ymmärtää sen kognitiiviseksi ja symboliseksi merkitysjärjestelmäksi tilalle. Maisemaan kytkeytyy mielikuvia, muistoja, metaforia ja myyttejä, ja se välittää perintöä menneisyydestä nykyhetkeen.⁸

Aalto-Setälä kuvaa teosta sururituaaliksi: moniulotteiseksi paikaksi, joka tarjoaa tilan käsitellä romahtavan ekosysteemimme tuottamia tunteita, mutta myös näkymän tuhon jälkeisen elämän mahdollisuudelle. Savesta, joka ei palaa polton jälkeen enää koskaan maa-ainekseksi, Aalto-Setälä on muovannut lahottajia: kääpiä, mittari- ja korvamatoja ja lieroja, sekä muita maaperän eliöitä, jotka keräävät keraamisiin ruumiisiinsa lämpöä. Lahoamisen, maatumisen ja hajoamisen prosessit ovat keskeinen osa luonnon kiertoa, ja ne voivat tuoda lohtua ajassa, jossa nykyiset ekosysteemimme muuttuvat ennallistamattomiksi, tuhoutuvat ja katoavat. 

Kuten kylmästä vedestä nousemisen jälkeistä tunnetta, teosta on hankala asettaa sanoiksi. Molemmissa keskeisintä on kokemuksellisuus, joka on muutakin kuin näkemistä ja usein kielellisen ulottumattomissa. Tuntu pakenee sanoja. Kankeasti sanallistettavia asioita on vaikea palauttaa tahdonalaisesti mieleen, vaikka ruumis muistaisikin. Liukkaita ja vaikeasti kielellistettäviä ruumiillisia kokemuksia voi sanallistaa vertauskuvin.

Saunakokemuskertomusten maisemallisuudesta kirjoittaneen Laura Seesmeren väitöskirjan aineistossa toistuvat ruumiin kuvaukset sitä muuhun luontoon tai sen ilmiöihin verraten, sekä kiukaan ja saunan kuvaaminen osana luontoa ruumiillisin vertauskuvin, ja niitä sekä löylyä personoiden.⁹

Sauna on useimmiten hämärä paikka, joka virittää muut aistit toimimaan näköaistin yli. Katse voi olla etäännyttävää, hajottavaa ja objektivoivaa. Aalto-Setälän teoksen välittämään (tunne)tilaan vaikutti väistämättä nimenomainen sauna, joka oli valikoitunut teoksen esittämispaikaksi. Jäin kaipaamaan saunalta tai teokselta hämärää, mikä riitelee teoksen esineistön kanssa: se on tarkoitettu käytettäväksi, mutta myös nähtäväksi. Ikkunoiden päästämä valo toisaalta yhdisti saunojat sekä saunatilan sen ulkopuoliseen ympäristöön.

Toisin kuin Sompasaunalla, Kulttuurisaunalla kehotetaan hiljaisuuteen ja siitä nauttimiseen. Vettä kaadetaan varovasti kuunnellen, kuinka nopeasti löyly saavuttaa heittäjänsä. Se leviää päivän lämmitetystä kookkaasta kiukaasta hitaasti huoneeseen, täytyy malttaa. Pinnoissa on vahva aromaattinen tuoksu. U-kirjaimen muotoisen saunarakennuksen kainalossa, syleilyssä seisoo koivu katselemassa vastarannalla kohoavia uudenkarheita kerrostaloja, joiden edestä virtaviivainen raitiovaunulinja kulkee alleviivaten muuttunutta kaupunkia. Rakennusaitojen ja soran ympäröimän saunan kyljestä nousee Merihaasta Kalasatamaan ulottuva silmille vyöryvä silta. Uimarappuihin kasvanut levä on aallokossa kääntyvä turkki, kirkkaanvihreä ja liukas. Pitää pitää kiinni kaiteesta, kun laskee itsensä veteen. Voimakkaat aallot siirtävät rappusista kiinni pitävää kehoa sekä vertikaalisesti että horisontaalisesti.

𓂃𓂃𓂃𓂃

Löylynheittäjä luo maisemaa ja tarinaa – pienoismaailman ilmakehineen – kaatamalla, laskemalla, spiraalilla, viskaamalla, paiskaamalla vettä kiviin tuoden osan itseään, muistojaan, tarpeitaan ja oppimaansa jaettuun tilaan; mahdollisesti toisia kehoja ja olevaisuuksia kuunnellen. Saunan maisema on siis enemmän kuin fyysisten elementtien havainnoimista. Se on kvalitatiivinen ja heterogeeninen, ja sen kokemiseen vaikuttavat moninaiset ulottuvuudet: se on jatkuvaa sisään–ulos-virtausta, lomittumista ja toisiinsa liukumista. 

Kuusijärvellä seisoo hämärässä rinnakkain kaksi tuoksuvaa savusaunaa. Nykyisten saunojen ja järven väliin jää aidattu rakennustyömaa, johon syntyy pian ainakin uusi savusauna, wc-rakennus ja infokatos. Aitauksen sisälle on jätetty laudoituksella suojattu mänty, jonka juurella nököttää vinoon tuuppautunut penkki. Astuessamme ensimmäiseen saunaan on kuiskaten kysyttävä, onko ylälauteella vielä tilaa, sillä sinne ei näe. Istuudumme jo valmiiksi kipakkaan ilmaan, ja vettä valutetaan kiukaalle heti lisää; kuumuus syöksähtää iholle purren sitä hanakasti. Keho kaartaa itsensä kumaraan, koitan kämmenillä viilentää korventuvia kyynärvarsia. Yksitellen livumme alas varpaita polttavia portaita, ulos viileää vettä pumppaavan kaivon viereen, nahka höyryten vasten pimenevää iltaa ja kuuta kohti. Toisessa saunassa kaato on hellempi ja laittaa hengittämään syvään, keinuttaa. Jaamme kokemuksen syvälämmöstä ja kävelemme avojaloin yhdeksänasteiseen järveen istumaan. Vesi on samea ja vaiti.

Saunassa saattaa alkaa kaivata jotakin, usein vettä tai isoäidin juttuja. Kuten Anna Hintsin ohjaamassa dokumenttielokuvassa Savusaunasisaruus (2023) käy ilmi, lauteilla voidaan jakaa myös kivuliaita asioita, kun ruumis koskettaa ja tulee kosketetuksi saunan lämmössä ja turvassa. Sauna voi aukaista ja laukaista ruumiin lukkoja ja patoumia, ja sen pimeys auttaa parhaimmillaan pääsemään toisenlaiseen tietoisuuteen, jossa on mahdollista tavoittaa uusia tuntemisen ja kokemisen tiloja. Antropologi Kaarina Kailo on käsitellyt saunaa moniulotteisena psyykkis-ruumiillisena tilana, jossa esimerkiksi vähemmistöihin kohdistuvan ja koetun väkivallan vaikutuksia voidaan käsitellä. Kailo tuo esiin myös, kuinka muun muassa Kanadan alkuperäiskansat ovat saaneet aikaan hyviä tuloksia käyttäessään hikoilumajaa esimerkiksi vankien ja päihderiippuvaisten hoitamisessa.¹⁰

Huomaamme, kuinka sauna voi olla paikka, jossa olla vaiti ja kuunnella ruumistaan ja sen tuntuja, sekä toisaalta ympäröivää. Kokemushetken lisäksi mukaan tulevat ja mukana ovat menneen erilaiset tasot, jolloin aika ja kokemus yhdistyvät. Aalto-Setälä pyrkii teoksellaan osoittamaan kunnioitusta vanhoja kulttuuriperinteitä kohtaan. Ekologisella perinnetiedolla ja jalanjäljellä¹¹ tarkoitetaan kumulatiivista, sukupolvelta toiselle siirtyvää kokemusperäistä tietoa, taitoja, käytäntöjä ja uskomuksia, joihin sisältyy ihmisten ja enemmän-kuin-inhimillisen ympäristön suhde toisiinsa. 

Kuten ylempänä kulttuuriperinnöstä puhuttaessa, myös ekologinen perinnetieto, sauna- ja rakennustieto mukaan lukien, on polveilevaa ja muuttuvaa; siis elävää. Kasvavan ympäristön huomioimisen myötä tällaisen tiedon keräämisen merkitystä ja suojeluntarvetta ymmärretään hiljalleen paremmin.¹² Sen merkityksellisyys aletaan tunnistaa myös tieteen kentällä ja kansainvälisissä sopimuksissa, sekä eri kulttuureissa, vaikka samaan aikaan laajamittainen ympäristön ja metsien tuhoutuminen ja tuhoaminen kiihtyy.¹³

Mitkä asiat saisivat lahota monimuotoisten toiminnan- ja elämänmuotojen edestä? Voisimmeko antaa ekologisia kriisejä aiheuttavien, tuhoavien ideologioiden ja myyttien romahtaa sisäänsä, lakastua, sammaloitua ja maatua luoden elintilaa huomioiville ja hoivaaville teoille? Täytyy olla sitkas. Metsään kuollut puu lahoaa ainakin yhtä kauan kuin se on elänyt. Perimän lahottaminen on mahdollista. 

Saunominen¹⁴ on herkistymistä aisteillemme ja havainnoillemme siitä, mistä olemme osa. Saunassa ollaan luonnon ja peruselementtien, veden, tulen, ilman ja maan lähellä. Kokemus on konkreettinen, se tuntuu iholla, mielessä ja vuorovaikutuksissa. Kulttuuriperintö on väkevä tulevaisuuden luomisen resurssi ja se tulisi nähdä myös sellaisena.  Kulttuuriperinnön uudelleenkäsitteellistämisen kautta päädymme myös nykyajan eettis-moraalisiin kysymyksiin.¹⁵ Mikä on erilaisten suojelukäytäntöjen rooli tulevaisuuksien tekemisessä? 

Löylyjen jälkeen kuopasta pujahtaa kummitus:

“Lähtiessäsi haista vasemman kainalosi hikeä. Näihin pisaroihin on tiivistynyt pala  sinua, sitä kautta vuodat osaksi maailmaa. Tämän jälkeen juo lasi vettä, ja maailma vuotaa sinuun.”

﹌﹌﹌

Liina Aalto-Setälä (s. 1990) työskentelee monialaisesti eri taiteen tekotapoja yhdistellen. Hän etsii keinoja mukauttaa taide osaksi ihmisten arkikokemuksia. Aalto-Setälä on kotoisin Päijät-Hämeestä Heinolasta, missä hän on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa. Hänen seuraava näyttelynsä Ennen muita musta lintu käsittelee lintuihin liittyvää vainajaperinnettä suomalais-ugrilaisessa kansantarustossa ja on esillä Galleria Huudossa Helsingissä 7.11.–1.12.2024.

¹ Kailo 2024, 19–20.
² Elävä arkisto /YLE. 21.09.2024. Luo löyly, lähätä lämmin – saunassa voi saada kosketuksen esivanhempien maailmaan.
³  Seesmeri 2018, 77.
⁴ Seesmeri 2018, 68.
⁵ Aalto-Setälä 2024.
⁶ Talasniemi 2022, 6.
⁷ Seesmeri 2018, 69.
⁸ Seesmeri 2018, 68.
⁹  Seesmeri 2018, 140.
¹⁰ Kailo 2024, 291.
¹¹ Synonyymeinä käytetään toisinaan termejä alkuperäiskansatieto (indigenous knowledge), kokemustieto (practical knowledge) tai ekologinen paikallistieto (local ecological knowledge). Kailo 2024, 34.
¹² On syytä kuitenkin huomioida ja tiedostaa myös nykyisen hallituksen ja laajemman jaetun ilmapiirin toimien uhat. Esimerkkinä Helsingin Sanomien uutisointi Seurasaaren ulkomuseon tilanteesta 24.10.2024: Säästöt sulkevat Seurasaaren museon: ”Pikkuhiljaa luonto ottaa, mitä otettavissa on”, pelkää asiantuntija sekä Jiko Kylén Elokapinan blogissa 6.10.2024: Suomen laissa fossiiliyritykset ovat henkilöitä, aarniometsät eivät.
¹³ Kailo 2024, 33.
¹⁴ Suomalainen saunaperinne nostettiin Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon vuonna 2020 (myös Viron savusaunakulttuuri sai saman tunnustuksen), mutta on hyvä huomioida, kuinka “[s]aunakulttuuri on hyvä esimerkki aineettoman ja aineellisen perinnön erottelun keinotekoisuudesta. Saunomisen aineeton perintö tarvitsee tapahtuakseen materiaalisen tilan ja erilaista materiaalista välineistöä. Ulottuvuudet ilmentävät hyvin aineettoman ja aineellisen vuorovaikutusta.” Talasniemi 2022, 9.
¹⁵ Anna Talasniemi mukaillessaan Judith Butlerin ajattelua. Talasniemi 2022, 6.

Lähteet

Aalto-Setälä, Liina. Instagram-päivitys. 8.8.2024. https://www.instagram.com/p/C-aFr_ku1-B/ Haettu 28.10.2024.

Helsingin Sanomat 24.10.2024. https://www.hs.fi/helsinki/art-2000010785502.html. Haettu 27.10.2024.

Hints, Anna. 2023. Smoke sauna sisterhood/Savvusanna sõsarad. Suom. Savusaunasisaruus. (Katsottavissa YLE Areenassa.)

Kailo, Kaarina. 2024. Karhumytologia ja suuri äiti. Luolauskonnosta saunapyhäkköön. Helsinki: Basam Books.

Kylén, Jiko. Elokapinan blogi 6.10.2024. https://blogi.elokapina.fi/suomen-laissa-fossiiliyritykset-ovat-henkiloita-aarniometsat-eivat-luonnon-oikeuksien-laillistaminen-virallistaisi-ekosysteemien-itseisarvon/ Haettu 27.10.2024.

Seesmeri, Laura. 2018. Sauno itsellesi menneisyys. Kehollisuus osana muistelua ja esitettyä kokemusta. Suomen Kansantietouden Tutkijain Seura.

Talasniemi, Anna. 2022. Tittelit naulaan ja saunaan. Sauna-alastomuuden monet merkitykset ja kriittinen kulttuuriperintötutkimus. Maisterintutkielma Kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelmasta. Taidekasvatus, kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelma (KUOMA). Jyväskylän yliopisto.

YLE. Elävä arkisto. 21.9.2024. Luo löyly, lähätä lämmin – saunassa voi saada kosketuksen esivanhempien maailmaan. https://yle.fi/aihe/a/20-10006941. Haettu 12.10.2024.