Haastattelu – Teemu Ruissalo

Kirjoittaja: Isa Lumme

Nyyh-verkkojulkaisun toisessa numerossa Isa Lumme keskustelee Teemu Ruissalon kanssa tapahtumien järjestämisestä ja miten niihin liittyy ateriointi sekä kuppilat ja kahvilat. Puheeksi tulee myös esitystaide, fluxus, kaverit, Taidekoulu Maa ja siitepöly.

Teemu Ruissalo on Merikarvialta kotoisin oleva helsinkiläinen käsitetaiteilija ja aktiivinen äänitaide- ja musiikkitapahtumien järjestäjä. Hän valmistuu tänä keväänä Taidekoulu Maasta, jonka lopputyönäyttely Meni/Tuli on esillä tiistaihin 28.5. saakka Suomenlinnassa Levyhallissa (avoinna joka päivä klo 12-20, osoite Suomenlinna B5, Helsinki.) Näyttelyssä mukana Ulriika Hyry, Vili Järvinen, Lukas Kallonen, Tuuli Kudjoi, Anna Kuorikoski, Anni-Anett Liik, Teemu Ruissalo, Elsa Tölli, Ben Vale ja Inka Weiner.

Meni/Tuli-näyttelyn avajaiset 8.5.2024. Kuva: Susan

Isa: Nautin taiteilijaesittelysi lukemisesta Maan lopputyönäyttelyssä. Pakko kopioida se tähänkin alkuun: ”Teemu Ruissalo työskentelee käsitteellisen taiteen parissa käyttäen tekstiä, ääntä ja esitystaiteellisia keinoja ilmaistakseen arkea. Ruissalo kannattaa asioita yli ideoiden, joka tarkoituksellisesti jättää katsojan tyhjin vatsoin. Hän järjestää tapahtumia, nukkuu ja syö ajoittain aamupalaa Helsingissä.”

Se antaa ytimekkään, vaikka silti avoimen ja ehkä vähän enigmaattisenkin kuvauksen työskentelystäsi. Olen nähnyt sinulta useita performansseja, keikkoja, kuunnellut radio-ohjelmaa ja osallistunut sinun (itse ja yhteistyössä) järjestämiin tapahtumiin ja taidenäyttelyihin – ne ovat aina vähän erilaisia, mutta menee kohti jotain yhteistä ja jaettua. Nyt kun mietin, niin tuskin olen nähnyt sinun esittävän mitään yhtä performanssia kahta kertaa. Jotenkin ajattelen ettei siinä ole kyse siitä, että aina pitäis tehdä jotain uutta, vaan ennemmin jonkinlaisesta läsnäolosta ja välittömyydestä siihen hetkeen ja tilanteeseen josta itsensä sillä hetkellä löytää. Palaten yllä olevaan esittelyyn, mitä tarkoittaa asioiden kannattelu yli ideoiden?

Teemu: Hyvä kysymys, siihen en itsekään tiedä varmaa vastausta. Olen huomannut, etenkin viimeisten vuosien aikana, että käsitteellisistä lähtökohdista tekemäni jutut palvelevat tätä eetosta. Useimmat teokset sekä tapahtumat alkavat syntyä jostain itselle hyvin arkisesta, kirkkaasta sekä tutusta aatteesta, jotka ovat muhineet vuosien varrella pääni sisällä. Uskon siihen, että nykytaiteilijan rooli ei ole enää tuottaa jotain uutta ja alkuperäistä. Kaikki tällä hetkellä syntyvät teokset – mediumista riippuen – ovat tavalla tai toisella jäänteitä jostain jo olemassa olevasta. Monet osaavat tosin piilottaa teoksensa kätevästi jonkin postmodernin taidefilosofian taakse. En tosin sano, että se olisi huono asia! Vaalin vapaan viitteellistä sekä tulkinnanvaraista taidenäkemystä, joka nauttii sen omasta hauraudesta. Useissa live-jutuissa tykkään tarjota mahdollisuuden kontekstiin, kun taas ääni- ja tekstiteoksissa en niinkään avaa niitä.

Olen myös lähiaikoina miettinyt, että on suuri etuoikeus päästä tekemään näinkin näennäisen mitättömiä asioita ja kutsua sitä taiteeksi. Nautin arjesta ja sen ympärille väistämättä rakentuvasta “taiteilijuudesta”. Tai niinkin, että nautin taiteeni kautta suoran yhteyden rakentamisesta todellisuuteeni verrattuna.

Aloitin omat tekemiseni maalauksen, kuvanveiston ja graffitin parissa, musiikkiharrastuksen ohessa. Tovin jälkeen huomasin, että olen visuaalisessa tekemisessä todella huono. Alunperin juurena tämänhetkisille tekemisille on yksi tilanne, jonka muistan edelleen: Olin silloin vanhemmillani kylässä kesällä. En saanut nukuttua ja aloin tuttuun tyyliin kaivelemaan videoita netissä. Muistan kirkkaasti videon, jossa säveltäjä Luc Ferrari kulkee huvipuistossa nauhoittaen ihmisten ilakointia, koneiden ääniä sekä kokonaisvaltaisesti puiston aluetta. Tämä herätti minussa valtavaa kiinnostusta äänen kautta kommunikoitavien taiteiden ääreen, joka on ajan edetessä “fragmentoitunut” enemmän käsitteelliseksi puuhailuksi, kenties laajentamalla vain repertuaaria. Joku voisi kutsua tätä jonkinlaiseksi post-cagelaiseksi heräämiseksi?

Vasemmalla: rikkoutuneet urut Tender Wreckage -tapahtuman jäljiltä. Kuva: Mimosa Isomäki.
Oikealla: Tallottu ilmapallo. Kuva: artistin kotialbumi

Isa: Keskusteltiin jonkin verran esitystaiteesta ja siitä mitä se sinulle merkitsee ja miten se vaikuttaa myös yleisempään taidekäsitykseen. Ajattelen, että taidekäsitys heijastaa myös ylipäänsä kokonaisvaltaisesti toimijuuteen niin taiteissa mutta myös arjessa ja muussa toiminnassa. Miten taidekäsityksesi heijastuu järjestämissäsi tapahtumissa?

Teemu: Molemmat ruokkivat toisiaan, ehdottomasti! Olemme tehneet ystäväni Oskar Liljebladin kanssa “you need 2 -” -nimistä tapahtumasarjaa nyt pari vuotta. yn2-tapahtumissa oleellista on jokin hyvin itsestään selvä lähtökohta, esimerkiksi musiikin soittaminen mahdollisimman hiljaa taikka lujaa. Vaikkakin minulla ja Oskarilla on plakkarissa paljon erilaisia esiintymisiä, bändejä ja keikkoja, sekä kokemusta tapahtumissa käymisestä, huomattiin, että tietynlaiselle humoristiselle ja jopa absurdille tapahtumasarjalle olisi tilaa Helsingissä. Kuten sanoit, minulla(kin) tämä sama asenne pätee oikeastaan kaikkeen. Omat tekemiseni pohjaavat osittain fluxukseen ja “ei-musiikin” (non music) eri perinteisiin, joita yritän aktiivisesti tuoda tähän päivään. Oli kyseessä sitten oma esiintyminen tai tapahtuman järjestäminen, pidän siitä, että yleisö voi hoksata mahdollisimman nopeasti mistä on kyse.

Taiteen ollessa kokonaisvaltainen moraalinen ja esteettinen kompassi elämään, tykkään vaalia ajatusta, että tavat joilla elän voivat selvästi näkyä myös muille. Ympäriltä napatut kevyet huomiot tai mullistavat kokemukset ovat yhtä suuria koko summassa. Se mikä tuo esiin haasteen, on ihmisten erilaiset ennakkoluulot live-taiteeseen ja sen konventioihin sekä taiteelliseen emansipaatioon.

Sfumato & friends -improvisaatioilta. Myymälä2, Helsinki. Kuva: artistin kotialbumi

Isa: ’Asioiden yli ideoiden’ -ajatuksen mukaisesti tapahtumat eivät myöskään siis rajoitu minkään yhden idean tai konseptin sisään, niitä kannattelee muut(kin) asiat. Yksi näistä kannattelevista asioista on varmastikin äänitaide, sekä tietenkin ihmiset sen ympärillä. Meidän keskusteluissa heti alkuun nousikin, että ennen kaikkea se mikä pitää näiden tapahtumien järjestämisen mahdollisena on kaverit. Että ne on lopulta ’kavereille kavereiden kanssa’ tehtyjä. On tärkeää, että on ihmisiä jotka järjestää, sekä niitä jotka saapuu paikalle katsomaan. Toisaalta tapahtumat tietenkin mahdollistavat myös uusia kohtaamisia, uusia kavereita. Minkälainen yhteisö äänitaiteen tai näiden tapahtumien ympärillä on? Mikä siinä on tärkeintä sinulle tällä hetkellä?

Teemu: Kyseinen yhteisö on yllättävän iso ja kaikkiruokainen siihen nähden kuinka pieni maa Suomi on. Tapahtumia järjestetään Helsingistä Rovaniemelle asti, toki eri skaaloilla ja panostuksilla. Voisin väittää, että lähes kaikilla tapahtumajärjestäjillä, joilla on vyön alla vuosikymmenien kokemus, eivät tee sitä ilman rahoitusta. Kaikki aktiivit tuntevat toisensa ympäri maan, mutta tietty genre-rajallinen kahtiajako on selvä. Vaikka käyn itse esimerkiksi grindcore-keikoilla, en tunne niiden järjestäjiä henkilökohtaisesti.

Silloin kun aloitin, olin käynyt paljon Himeran festareilla sekä tapahtumissa Turussa, sekä Kohereeri-tapahtumasarjassa Porissa. Näissä yhdistävänä tekijänä on toiminut ystävä ja kollega Rasmus Östling, joka on ollut mukana järjestämässä molempia. Helsingissä toimii paljon (aktiivisia) edellä mainittujen eri skaalojen tapahtumaelimiä sekä järjestäjiä kuten Äänen lumo, Mental Alaska, Magneettiset hedelmät, Sola, Äänitaiteen seura, Suhina-klubi, Rahina, Kulta-aika, Sound of Pertti, Tulkinnanvaraista ja MIFF:n tapahtumasarjat, mainitakseni muutamia. Vastauksia tähän haastatteluun kirjoittaessa, huomasin myös netissä nykyisin olevan uusi äänitaiteen ja musiikin kalenteri “Ääni Elää”. Kiitos Mikko Sarvanne, Eetu Vekki ja Mikael Karkkonen!

Kuten sanottua, yhteisö on hyvin kaikkiruokainen. Toki pieniä sukupolvieroja on havaittavissa paljaalle silmälle. Jotkin järkkääjät ja tapahtumat järjestävät enemmän “perinteisen kokeellisen musiikin” konsertteja, joissa voi kuulla free jazzista noiseen mitä tahansa, kun taas jotkut keskittyvät kutsumaan omia suosikkiartisteja soittamaan vaikka siniaaltoa ja keppejä. On mahdotonta miellyttää kaikkia, kun tekijöitä on enemmän kuin järjestäjiä. Toimin itse sillä periaatteella, että kutsun artisteja ja/tai nettikavereita, joiden keikan haluaisin itse nähdä sekä tutustuttaa heidät Helsinkiin ja omiin asianomaisiin ystäviini. Parasta koko tekemisessä on enemmän kaikki ennen ja jälkeen tapahtuman olevat hetket, kuten ruokailu, kaupungin ihmettely, kaverien tapaaminen ja yleinen hengailu. Vastaus saattaa kuulostaa kummalliselta, mutta saan itse enemmän irti siitä, mitä näissä välitiloissa tapahtuu.

Keikkakuva: Callahan & Witscher, Alsa Ojala ja Rasmus Östling. Vapaan taiteen tila, Helsinki. Kuva: artistin kotialbumi

Isa: Kaikkiruokaisuus ja ateriointi vaikuttaa olevan läsnä myös omassa taiteellisessa praktiikassasi. Menneen vuoden aikana olet ollut mukana esimerkiksi tapahtumassa nimeltä päivällinen ja toisaalta on järjestämäsi bistro-tapahtumasarja. Alun esittelyssäkin aamupala on nostettu osaksi kuvausta. Voisi sanoa, että joku nälkä tässä on. Onko se nälkä tapahtumille? Kokoontumiselle ja yhdessäololle?

Teemu: Nälkä vertauskuvallisesti on myös tämän kaiken tekemiseen. Olen itse suhteellisen levoton tyyppi ja tämä kaikki on toistaiseksi ollut joko sen levottomuuden pakoilua tai hyväksikäyttöä. Minulle oman taiteellisen tekemisen ohessa huomaan, että tapahtumien järjestäminen on valtavan antoisaa kaikilla tavoin. Saan kanavoitua näihin tilanteisiin paljon erilaisia tuntemuksia yhteenkuuluvuudesta, nautinnosta ja oppimisesta.

Ruoka-aiheiset teemat ja nimet tulevat epäsuorasti omasta rakkaudesta ruoanlaittoon ja kiinnostuksesta ruokakulttuurin eri mahdollisuuksiin. Jaettuun illalliseen kuuluu samanlaisia etikettejä ja muodollisuuksia kuin tapahtuman kulkuun ja se on mielestäni kiinnostava korrelaatio. Siinä missä nuoriso voi istua trenditerasseilla lipittämässä suodattamatonta rypälevirvoiketta ja syömässä ylihinnoiteltua tiktok-ruokaa, voimme myös järjestää tilaisuuksia – musiikillisia taikka tapahtumallisia – jossa kaiken tämän ohessa voin järjestäjänä tarjota kevyttä, kaikkia tavoittavaa, mutkatonta ruokaa.

Isa: Monet näistä tapahtumista on löytänyt paikkansa taidegallerioista. Keskusteltiin siitä, ettei galleriatilan valkoinen kuutio ole varsinaisesti mielekkäin paikka järjestää tapahtumia, vaan ne vaan on usein olleet niitä paikkoja, joihin on ollut mahdollista mennä. Toisaalta taiteelliseen toimintaan liittyy myös käytännön asiat, kuten tilavuokrat. Tämä mietityttää nyt yhä enemmän, kun Taideyliopiston opiskelijoiden maksutta käytössä olleen Vapaan taiteen tilan tulevaisuus on kesän jälkeen epävarmaa mitä ilmeisemmin Taideyliopiston säästösuunnitelmien takia. Onneksi Taidekoulu Maalla on vielä Maa-tila siinä Sörnäisissä VTT:n naapurissa. Toki kulttuurin ja koulutuksen viimeaikaiset leikkaukset koskettaa ajankohtaisesti Maan opiskelijoita myös.

Siinä missä taidealan kaventuvalta tuntuvat mahdollisuudet kaikessa lannistavuudessaan on tärkeää huomioida, niin pohditaan ja unelmoidaan tässä lopussa vielä jostain muusta. Mikä olisi mielekkäin tila ja tilanne, jossa viettää iltamaa (tai miksei päivällistä tai aamupalaa) taiteen ja kavereiden parissa?

Teemu: Havahdun usein haaveilemaan ystävien kanssa vietetystä ajasta, jossa mahdollisimman pienellä kynnyksellä järjestettäisiin esityksiä, keikkoja ja muuta mukavaa. Puhuttiinkin silloin sinun kanssa kuppilassa Kiinan äänitaideskenen luonteesta. Olen itse valtavan inspiroitunut siellä tapahtuvista jutuista, joissa hyvinkin nuoret että kokeneet artistit kokoontuvat yhden asianomaisista fasilitoimiin tiloihin, esim. kodin olohuoneeseen, työtilaan taikka työpaikan taukotilaan soittamaan sekä ruokailemaan yhdessä. Toki, heillä ei välttämättä ole hirveästi mahdollisuuksia toimia näiden puitteiden ulkopuolella ottaen huomioon Kiinan valtion aktiivisen vaihtoehtotaiteen laiminlyönnin.

Tietysti, voimme täällä Suomessakin ystäväporukan kesken harjoittaa samankaltaista illanviettoa. Usein minulle herää vain ajatus siitä, että joitain ihmisiä ei yksinkertaisesti innosta vaikka olohuoneen uudelleen järjestäminen taiteellisessa mielessä.

Ensi kesänä aion rakentaa ystäväni kanssa pizzauunin takapihallemme, liekö tämä voisi innoittaa ihmisiä potkimaan bägiä sekä kuuntelemaan muiden puuhia.

Isa: Mitä seuraavaksi?

Teemu: Seuraavaksi olen mukana “Jet Ski” nimisessä ryhmänäyttelyssä Turussa 19.-21.7., pitämässä “gifts” nimistä tapahtumallista kokonaisuutta Isto Rahkilan kanssa Äänitaiteen seuralla 29.7-4.8 sekä työn alla on myös uusi projekti, joka julkaistaan bistron Bandcamp-sivuilla sekä Brouwnian Movementin sivuilla jaetusti. Kyseisessä julkaisussa tekstipohjaiset teokset hakevat muotoaan vapaasti, joko esitettynä, lausuttuna tai äänin replikoituna. Joitakin musiikillisempia efortteja oli pitkin kesää siellä täällä, tervetuloa! Ainakin minun ja Alex Raitasen duo tonic on keikalla Magneettisissa hedelmissä nro 50, 28.5. iki-ihanassa pub Magneetissa ❤

Isa: Mitä ajatuksia herättää siitepöly?

Teemu: Siitepöly on ärsyttävää. Vuosi sitten sain ensimmäisen kerran elämässäni oireita kesän tulosta. En myöskään erityisemmin pidä kesästä.

Sumea kuva Teemusta pitelemässä korvia. Kuva: Santeri Niemi

Isa Lumme

Tunnisteet: Haastattelu, Numero 2: Siitepöly, Tapahtumat

Haastattelussa mainitut tapahtumat ja esiintyjät:

päivällinen – dayful of performance music and all things between, Forum kortteli ja Titanik-galleria, Turku. 24.11.2023. Esiintyjät: Alisa Alho & Lisa Holmén, Oskar Partanen, Panu Räisänen, Tuomas Räisänen & Pasi Kirvesoja, Isto Rahkila, Teemu Ruissalo, Vilja Salmi, & Heikki Saikkonen, murrettumeri (Tapahtumassa one century abc 21.-26.11.2023)

you need 2 be loud for the roof to collapse, Oranssi, Helsinki. 30.9.2023. Esiintyjät: reijo pami, Timate ynts, uttunul, uRge, fafa, Erisan, teemu ruissalo.

you need 2 think fast so the time will pass, Gretan studio, Helsinki. 10.2.2024. Esiintyjät: Oskar Partanen, Bebetton, Kuorinki, Rasmus Östling, Sfumato, Semot Semot Posa.

bistro, Myymälä2, Helsinki, 30.3.2024. Esiintyjät: Regan Bowering, Conal Blake & Li Song (trio), Ecka Mordecai & Rory Salter (duo)

Tulevat:

you need 2 be friendly @ Kulttuuritila Merirasti 15.6.2024

bistro @ bar tÿpo: Luciano Maggiore, Atte Elias Kantonen, Isto Rahkila, Rasmus Östling 13.7.2024

Muut maininnat ja linkit:

Himera (https://himera.fi/about)

Kohereeri (https://kohereeri.com/)

Äänen lumo (https://aanenlumo.com/)

Mental Alaska (https://mentalalaska.org)

Sola (https://solafestival.fi/)

Äänitaiteen seura (https://aanitaiteenseura.com/About)

Suhina-klubi (https://www.facebook.com/Suhinaklubi/)